Sairaudet

SAATKO TARPEEKSI D-VITAMIINIA ?

15.7.2016
16

D-vitamiini tuo mahtava ihmisen ystävä, siitä on moneen. Sen terveysvaikutukset ovat kiistattomat ja sen on edelleen jatkuvan tukimuksen kohde ja ollut jo kauan. Ehkä eniten vitamiinitutkimuksia on juuri D-vitamiinin ympärillä. Se ehkäisee osteoporoosia ja infektioita. Sodan jälkeen saatiin kulkutaudit kuriin D-vitamiinilisällä, silloin sitä käytettiin suuria annoksia. Samoin riisitauti on Suomessa saatu kuriin D-vitamiinilla.
Suomessa on vuosikymmeniä lisätty D-vitamiinia maitotuotteisiin koska täällä pohjolassa on kesä niin lyhyt ja siksi sitä ei ehdi muodostua tarpeeksi pelkän auringon voimalla. Ruuasta sitä saa pääasiassa kalasta. On niitä jotka ovat kalalle allergisia tai niitä joilla on tiukka kasvisruokavalio, heidän ainakin on otettava D-vitamiini purkista.

D-vitamiini suositukset ovat Suomessa liian alhaiset. 50 ug päivässä on mielestäni minimiannos, talvella voidaan ottaa jopa 100 ug että takaamme riittävän D-vitamiinin saannin.Tavoitetaso veressä olisi yli 75 nmol/l.

Tutkimusten mukaan on mahdollista että D-vitamiinista olisi hyötyä myös sokeritaudin, syövän, verenkiertotautien, hermoston rappeumatautien ( esim MS ) ja ihosairauksien ( esim psoriasis ) ehkäisyssä. Lisätietoa saadaan sitä mukaan kun suuria tutkimusotoksia valmistuu. Tällä hetkellä on aavistus että näissä monissa sairauksissa D-vitamiinilla olisi suuri merkitys mutta sen todistaminen on vaikeaa.

Suuri ongelma on juuri kansantauti osteoporoosi. Se on yhteiskunnalle kallis ja yksilölle tuskallinen. Yhden murtuman hoito maksaa paljon ja joskus käy niin että lonkkamurtuman saanut ikäihminen joutuu jäämään laitoshoitoon loppuelämäkseen. Vanhemman väestön D-vitamiinin saanti ihosta on alentunut. Vitamiinin tuotanto on 70-vuotiaalla noin 30 % nuoremman henkilön tuotannosta. D-vitamiinilisä on otettu käyttöön laitoshoidossa olevilla vanhuksilla, usein se vain tulee vuosikymmeniä myöhässä.

Veren D-vitamiini pitoisuus tulisi mitata useammin ja suomalaisten viitearvojen ( 40-80 nmol/l ) sijaan tulisi korostaa tavoitearvoa yli 75 nmol/l. Tämä on riittävä pitoisuus ehkäisemään osteoporoosia.
D-vitamiinin tabletteina annettu lisä tulisi määrittää yksilöllisesti mittauksen perusteella. Tällöin saadaan määriteltyä annos 25 – 100 ug päivässä.

Itse uskon D-vitamiinin voimaan. Vaikka syön usein kalaa, otan silti D-vitamiinia purkista, kesäisin 50 ug ja muina aikoina 100 ug päivässä. Vitamiinimittauksen perusteella D-vitamiinitasoni on aina yli 75 nmol ja voin hyvin :)

Hannele

Liikunta

HALUATKO YLÖS SOHVALTA ?

10.7.2016
IMG_6951

Sohvaperunalla on vaikeaa, pitäisi ryhdistäytyä, alkaa liikkumaan ja ehkä pudottaa painoakin. Mutta kun motivaatio on nolla niin millä konstilla sieltä sohvalta pääse lenkkipolulle ? Liikunta, terveys ja kauneus on pop ja ne jotka eivät liikuntaa harrasta ja etenkin jos ovat vielä ylipainoisia, tuntevat ympäristön ja vallalla olevien arvojen pusertavan itseään.Harva lihava haluaa olla lihava, harva pöppömahainen lihakseton luikku on tyytyväinen omaan kroppaansa. Tähän on vain ajauduttu pikkuhiljaa, kilo kerrallaan. Kun paino nousee on liikkuminen entistä vaikeampaa. Liikunta on tuskaa, paikat kipeytyy eikä hyvänolon hormooneista ole tietoakaan.

Olen itse ollut siinä tilanteessa kun aktiiviliikkujana sain kaularankaan kuntosalireenin aikana välilevypullistuman. Siinä meni toipuessa puolisen vuotta ja ja erittäin suuresta liikunta määrästä pudotus nolla liikuntaan ajoi tilanteeseeen jossa en liikkunut ollenkaan. Se oli liian työlästä, tuli hiki jo vähästä ja jalat meni hapoille, jo samana iltana oli joka paikka kipeä ja koin että ei se liikunta enää anna sitä hyvänolon tunnetta kuin aiemmin. Sohvalle ja lohturuokaa, sepä se, siinä on kierre valmis, paino lähti nousuun ja liikunta oli entistä työläämpää. Jäin sohvaperunaksi, katsoin kaikki hyvät ja huonot telkkuohjelmat ja irtokarkkivalikoima tuli tutuksi. Aina kun kuljin peilin ohi ajattelin ei hitto miten tähän on tultu, minä joka paasaan muille olen itse huonommassa jamassa. Tietoa kyllä oli niinkuin useimmilla on, mutta ei voimaa muutokseen.

Vuosi sitten tein päätöksen nyt riittää, jos en tee jotain niin loppukin itsetunto häviää ja terveys romahtaa armotta, kun on istumatyö ja ikää tulee on elämän tavat tärkeämmässä roolissa kuin aiemmin. luonto ei enää paikkaa laiminlyöntejä yhtä hyvin kuin nuoremmalla.
Annan sinulle joka olet nyt samassa tilanteessa vinkkejä jotka auttoivat minua. Liikuntamaisterit voivat pitää näitä ohjeita hömppänä, mutta nämä ovatkin minun mielipiteitä ei tiedettä.

>> Tee päästös että haluat muutosta elämääsi. Päätä se päivä koska muutos tapahtuu. Itse sanoin silloin tänään eli aloitin heti kun ajatus muutoksesta tuli päähäni.Aseta tavoittee ja välitavoitteet. Itse laitoin tavoitteeksi puolimaratooni vuoden päästä. Aikatavoitteeksi pohjakunnon nostaminen 3 – 6 kuukautta ja sitten kestävyysharjoittelu. En mennyt juoksukouluihin koska aiemmin ennen maratoonia kävin ” maratoonikoulun ” ja arvelin sieltä olevan vielä muistissa perusasiat juoksun suhteen.
Tee viikko-ohjelma ja vain viikoksi kerraan ja noudata sitä. Jos tykkäät juosta niin juokse, jos uida niin ui, ihan sama mutta tee alkuvaiheessa sitä mikä sinusta on mukavaa. Itse aloitin kävelylenkeillä noin puolituntia joka toinen päivä. Venyttelya viisi minuttia. Vaikka teki mieli lisätä vauhtia niin en lisännyt ennenkuin sitten kun kävely reippaasti sujui ilman hengästymistä eli kävelyn aikana pystyi normaalisti puhumaan. Pikkuhiljaa viikkojen kuluessa lisäsin harjoitteluun vauhtia ja kuormittavuutta esim. hölkkä joka kolmas katuvalojen väli, sitten taas kävelyä mutta reippaammassa tempossa.
Kirjaa muutokset viikko-ohjelmaan ja pysy niissä. Siitä tulee pieni jännite; ensiviikolla voin jo kokeilla hölkäämistä. Sitä ensi viikkoa alkaa jo odottaa koska on tunne että voisi jo hölkätä mutta on tyydyttävä kävelemmän. Tee se viikko-ohjelman lenkki vaikka kuin väsyttää tai ei huvita. Sovi itsesi kanssa että lenkki oikeuttaa sinut loppuillaksi sohvalle telkkarin ääreen. Sohvapaikka täytyy ansaita. Palkitse sillä itseäsi siitä että jaksoit lähteä lenkille vaikka ei huvittanut. Älä tee verenmaku suussa, ennemmin liian vähän.Reenata ehtii kovaa sitten kun on pohjakunto tehty. Hanki kunnon varusteet, osan voi saada käytettynäkin. Jos vaikka tykkäät pyöräillä tai et pysty juoksemaan on pyöräily usein hyvä vaihtoehto ja kotiin saa käytetyn kuntopyörän tai crosstrainerin satasella.
Et välttämättä tarvitse kaveria, se on kiva jos on mutta loppupelissä reeni pitäsi olla tai siitä pitäsi tulla osa sinun elämää niinkuin hampaiden pesu eikä se kaveri ole aina rinnalla kuitenkaan. Jos liikut ulkona niin hanki heti alussa sateenpitävät tamineet, periaatehan on että se reeni jää vain jos sairaus sen estää. Siinä ei voi väliin tulla työ, ei perhe ei mikään. jos annat 30-45 min vuorokaudesta oman terveytesi ylläpitämiseen niin siihen on pakko löytää se aika. Olet sen ajan ansainnut ihan itsellesi !
Pikkuhiljaa voit lisätä reenikertoja ja kuormittavuutta, jos siis haluat. Joka askel minkä liikut on kuitenkin kotiin päin. Taukopäivät on hyvä pitää, ainakin 2 – 3 viikossa. Silloin voit venytellä ja myöhemmin kun puhtia riittää tehdä myös lihasreeniä. Ei tarvitse lähteä kuntosalille tai osallistua ryhmäliikuntaan. Voit tehdä kaiken reenin kotona ilman suurempaa rahallista satsausta. Kuminauhat ja käsipainot riittää ja niin oma paino, näillä pääsee pitkälle.
Lihasreeniin on hyvä kysyä neuvoa sen alan osaajilta, joita löytyy lähes joka kuntosalilta.

Minimiliikunta minun mielestä on puolituntia reipasta tahtia niin että hieman tulee hiki ja hengästyy 3 – 4 kertaa viikossa. Tämä tuntuu paljolta mutta siihen tullaankin pikkuhiljaa viikkojen-kuukausien kuluessa.Lihashuoltoa ja venyttelyä pitäsi myös olla yhtä monta kertaa mutta itsellä se jää kahteen kertaan viikossa, noin 15 – 30 minuttia kerrallaan.
Kuntoilusta tulee sitten pikkuhiljaa se hyvä olo, adrenaali ja endorfiini eli kehon omat morfiinit sen tekevät. Liikunnasta tulee osa elämää ja se ei enää ole tuskaa.

Siinä tilanteessa minä ole nyt vaikka tuhat kertaa jouduin pettymään kun sohvalta nousu oli niin vaikeaa ja aina tuli ajtuksiin se …. huomena. Tsemppiä kaikille !

Ps kuvan Tonit antavat mielellään ohjeita reenin- ja lihashuollon osalta.

-Hannele

Terveys

ÄLÄ STRESSAA !

9.5.2016
lahti-esim

Se juna meni just, eli nenän edestä vaikka juoksin täysillä viimeiset käytävät ja raput asemalaiturille. Olin koko päivän viuhtonut liikaa töissä, kiire tuli jo aamulla kun nukuin pommiin, no se alkoi jo edellisiltana kun valvoin liian myöhään. Tänään menen ajoissa nukkumaan, no en taas mennyt. Koko työpäivä tuntui lähtevän huonosti liikkeelle, puhelin jäi kotiin, uukkari ja puhelimen hakuu, aikaa kuluu ! Sitten tietenkin tulin myöhässä. Kaksi potilasta istui jo odottamassa ja anteeksipyyntö olisi varmastikin riittänyt mutta menin pukukaapille puolijuoksua vaikka enää ei oikeastaan ollut kiire, tein sen ihan itse.
Tuli päivän mittaan ylimääräisiä potilaita, ei mitään epätavallista sinänsä ja tyhjiä aikoja oli jätetty työlistaan näitä yllätyksiä ajatellen. Se tietoisuus siitä että juna lähtee reilu tunnin päästä siitä kun työt loppuvat, teki kiireen tunnun koko päiväksi. En voinut ylimääräisille potilaille mitään ja ne olivat sellaisia että niitä ei voinu siirtää huomiselle, ne piti hoitaa tänään. Yritin olla ripeä mutta aikataulu alkoi venymään ja lounastunti jäi viiteen minuuttiin. Kahvia ja pari keksiä, ihan kun nyt oikeesti ei olisi ollut aikaa syödä, se olisi vienyt vain 10 minuuttia. Verensokeri laski, kahvi nosti sykettä ja siitä tuli lisälyöntejä ja enempi kiireen tunnetta. Kun ns kaikki potilaat oli tutkittu ja hoidettu niin lähdin tosi kiireellä ajamaan juna-asemalle. Miksi en voinut kerrankin vähän oikoa, tehdä jotaikin nopeammin, miksi joka ikinen ajokorttilainenkin piti mennä pitkän kaavan mukaan, siksi kun se on minun päässäni, jos en kuunele sydäntä ja hänellä olisikin eteisvärinä joka jää minun kiireen vuoksi huomaamatta, no en pystynyt oikomaan ja se lisäsi stressiä, tunne että tilanne ei ollut täysin hallinnassa ärsytti ja teki minusta entistäkin kiireisemmän ja myös ärtyneen…
En sitten saanut parkkipaikkaa läheltä asemaa, kolikot kävi vähäksi ja tiesin että sakko tulee, kännykkäsovellus oli pitänyt ladata jo aikoja sitten mutta aina se jäi. En ehtinyt ostaa ruokaa tai juomaa, juoksin junalle laukun kanssa ja voimat oli täysin loppu. Kun junan perä näkyi kun tulin asemalaiturille niin tuntui kuin se junaan pääseminen olisi ollut elämäni tärkein asia. No ei ollut ja mikään ei ole ! Sitten otin itseäni kerrankin niskasta kiinni. Kävelin hissukseen lähimpään kuppilaan syömään, suljin puhelimen, ei ole pakko jaksaa ilmoittaa että en osallistu tänään yhteen palaveriin, se ei ollut edes tärkeä, kun tarkemmin ajattelin ja huomaavat kyllä että en ole paikalla kun tuoli on tyhjä. Söin hartaasti ja rauhallisesti, ilman mitään kiirettä minnekään. Sakkoa ei tullut, lähdin ajamaan kotiin ja olin tyytyväinen että en ehtinyt junaan. Stressi tuli stressi meni….

Elimistömme täytyy pystyä reagoimaan stressitilanteeseen, kaipa tosi hätätilanteessa hyytyisimme paikoillemme ja voisimme kuolla jos emme pystyisi mobilisoimaan stressihormooneja ja siten selvitymään vaarallisesta tilanteesta. Ilman stressireaktiota emme reagoisi edes arkisiin kuormitustekijöihin, kuten nälkään tai kylmään. Stessavassa tilanteessa adrenalinin ja kortisonin eritys lisääntyy, nämä nostavat muun muassa hengitystiheyttä, verenpainetta ja sydämen sykettä. Uni kevenee että pysyisimme valppaina myös yöllä kriisin uhatessa.
Lyhytaikaisesta stresistä ei pääsääntöisesti ole haittaa, päinvastoin se parantaa suorituskykyämme ja valppauttamme tilanteessa jossa sitä tarvitsemme.
Pitkään jatkuva stressi sitävastoin on haitaksi sekä fyysiselle että henkiselle terveydellemme.Pitkittynyt stressi huonontaa unenlaatua ja aiheuttaa aamuyön heräilyä. Se vaikuttaa esimerkiksi sokeriaineenvaihduntaan ja tulehdusvälittäjäaineisiin. Nämä voivat altistaa ylipainolle, sokeritaudille, sydän- ja verisuonisairauksille ja masennukselle.

Opettele tunnistamaan ne stressiekijät joihin pystyt vaikuttamaan ja pyri muuttamaan niitä, ja ne joihin et voi vaikuuttaa on hyväksyttävä ja pyri sensijaan miettiämään uutta suhtautumistapaa, totea että nämä asiat ovat näin enkä voi niille mitään, joten päästä niistä irti ja suuntaa katseesi niihin asioihin jotka ovat hyvin.

Työkiireet ja myös urheiluharrastukset tuottavat hyvänolon hormooneja, endorfiineja, jotka saavat luuleman että kaikki on hyvin. Lopputulos on verrattavissa urheilijan ylikuntoon jossa elimistö on kovilla vaikka sitä ei itse välttämättä tunnista. Kynttilä palaa liian suurella liekillä.

Stressitasoa voidaan mitata vaikkapa kolmen päivän sykemittauksilla, se kertoo autonomisen hermoston toiminnasta ja elimistön palauttumisesta. Mitä pienempi sykevaihtelu on, sitä todennäköisemmin on kyseessä stressitila elimistössä. Sympaattinen hermosto ottaa vallan ja siksi sykevariaatio vähenee. Suurempi sykevaihtelu taas kertoo normaalitilanteesta. Sykevariaation mittausta käytetään yleisesti etenkin urheiluvalmennuksesa.

Summasummarun : Sopivasti stressiä ei ole pahasta mutta pitkittyessään stressi on jopa hengenvaarallista ! Kartoita siis elämäsi, onko stressiä, jos on niin mieti mitä voit muuttaa ja muuta ! Se mitä et voi muuttaa, opettele hyväksymään ne asiat osana elämääsi. Lopeta juokseminen, etsi tietoisesti oma rauhallinen polkusi, jos et löydä niin tee se !

– hannele

Sairaudet

Oman kodin vanki

30.4.2016
image

Kun mieli järkkyy ja masentuu voi ihmisestä tulla oman kotinsa vanki..( tarinaa muunneltu sen verran että henkilöitä ei voida tunnistaa )

Tästä tapauksesta on jo monta monta vuotta. Se on jäänyt mieleeni koska se kosketti syvältä ja koin siinä myötäelämisen tuskaa.

Sain kotikäyntipyynnön eräältä nuorelta äidiltä, tulsinko katsomaan hänen miestään joka oli niin huonossa kunnossa että ei voinut lähteä itse lääkäriin. Kyselin mistä on kysymys, lähinnä ajattelin mitä kaikkea tutkimusvälineistöä tarvitsen mukaan. Nainen oli niin ahdistuneen oloinen että päätin lähteä vaikka kello oli jo niin paljon että en kehtaisi pyytää hoitajaa kaverikseni. Et tarvitse kuin itsesi, se riittää hän sanoi. Mietin jo matkalla mahtaako kyseessä olla jokin mielenterveysongelma, oliko mies itsetuhoinen, päihteiden väärinkäyttäjä, väkivaltainen vai mikä oli niin vaikeaa että piti saada lääkäri kotiin klo kymmenen illalla enkä tarvitsisi muuta mukaan kuin lääkärin taitoni.

He asuivat kerrostalokolmiossa, siisti nätti koti, noin 25 vuotiaita molemmat, heillä oli kaksi alle kouluikäistä lasta, jotka olivat molemmat nukkumassa kun olin perillä.

Näin tarina eteni istuessamme heidän keittiössä kolmisin, vaimo puhui, mies istui pääasiassa hiljaa ja katseli ulos ikkunasta vaikka ulkona oli säkkipimeää.
Mies, kututaampa häntä vaikka Matiksi, oli hiljainen ja taipuvainen masennukseen, hän jännitti elämän tilanteiden muuttumista, aina oli pelko että jotain menee pieleen. Vaimon raskaudet ja lapsien syntymät olivat olleet hänelle vaikeita asioita. Hän pelkäsi että lapset eivät olisi syntyessään terveitä ja myöhemmin hän pelkäsi ettei osaa olla hyvä isä ja että lapsille tapahtuisi jotakin. Mitä jos vaimo sairastuisi, kuinka hän selviäisi lasten kanssa. Hän mietti aina etukäteen mitä kaikkea voisi sattua ja kuinka he siitä selviäisivät. He olivat puhuneet asiasta mutta huoli ja pelko valtasivat Matin mielen yhä uudestaan vaikka hän kuinka yritti lohdutella itseään ajatuksella että nyt on kaikki hyvi, turha murehtia tulevaa.

Matti oli töissä tietokonealalla, hän oli suunnittelupuolella, hänellä oli paljon tehtäviä joita hän sai toteuttaa omien ajatustensa pohjalta, hän oli hyvä työssään. Hän viihtyi hyvin kun sai tehdä yksin rauhassa omaa osaansa jossa koki olevansa etevä. Hän oli työporukassa hiljainen puurtaja joka teki kaikkensa mutta sosiaalinen elämä töissä oli lähinnä sitä että hän oli omissa oloissaan. Häntä pidettiin ystävällisenä erakkona joka osasi hommansa vaikka ei juuri puhellut toisten kanssa. Kun tuli asioita joista piti keskustella työkavereiden kanssa, oli ne Matin kauhun hetkiä. Jos hän oli jostakin toista mieltä, hän yritti tuoda sitä esille mutta jos joku kyseenalaisti asiaa vähäänkään niin Matti peräänyi. Hänen suunnitelmansa usein hyväksyttiin koska muut tiesivät hänen ammattitaitonsa hänen omalla alueellaan. Koska hän kuitekin joutui perääntymään tilanteessa jossa olisi joutunut perustelemaan kantaansa, ajautui hän vuosien kuluessa tilanteeseen jossa hänen omat visiot jäi taka-alalle ja hän teki enemmän ja enemmän työtä muiden suunnitelmien mukaan. Asia painoi mieltä mutta hän ei pystynyt puhumaan siitä kenellekään vaan mukautui sivustaeläjän rooliin.
Työ ei ollut enää mielekästä, jo illalla hän mietti seuraavaa työpäivää ja kuinka se mitä hän toteutti olisi voitu tehdä toisella tavalla mutta hän ei saisi sitä sanotuksi, hän turhautui.
Esimies vaihtui, uusi olikin erimaata kuin entinen, joka ei painostanut Mattia vaan antoi hänen tehdä työnsä hiljaa omalla tavallaan muita mukaillen, hyvää tulosta oli syntynyt silti.
Uusi esimies piti Mattia joo joo miehenä, joka oli nyhverö ilman omia mielipiteitä. Kun Matti yritti saada jotain sanotuksi, tuli vettä niskaan, mitä sinä siis yrität sanoa vai yritätkö edes? Eikö sinua kiinnosta miten tämä olisi paras tehdä, sinulle taitaa olla ihan sama kunhan vaan palkka juoksee !
Tästä tuli valtava ongelmavuori jonka yli ei Matista ollut kiipeämään. Hän alkoi jo pelätä töihin menoa, koko työpäivä oli tuskaa, ei enää omaa rauhaa, pelotti mitä nyt tekisi väärin eikä taaskaan uskaltaisi sanoa omaa mielipidettään. Kun työpäivä loppui se jatkui kotona Matin ajatuksissa, ei ollut mitään keinoa löytää ulos. Keskustelut vaimon kanssa olivat tuloksettomia koska tämä ei ymmärtänyt miksi mies antaa polkea itseään eikä sano uudelle pomolle vastaan vaan on kuin lammas jota viedään narussa teuraaaksi tekemättä edes yritystä auttaa itseään.
Vaimoakin jo tympäsi Matin hiljainen asenne. Olet samanlainen töissä kuin kotona kaikki käy, yritä nyt kertoa omakin mielipiteesi asiassa, ole niin kuin mies !
Vaimo ymmärtämättömyyttään lisäsi Matin taakkaa entisestään. Hän myös oli kunnon touhutäti hoitamaan asioita, hoiti lastenhoidon, kauppa-asiat ja laskujen maksun. Matista oli tulossa mies jolta vietiin kaikki, työ, kotihommat,lasten kasvatus, itsekunnioitus ja elämän halu. Mitä enempi hän koki epäonnistumista työssä sitä enempi oli toimintakyky laskussa myös kotona.
Masennusta oli ollut jo vuosia, nyt se vain syveni. Tunne että ei kelpaa missään, ei osaa mitään, on arvoton – en ansaitse kenenkään rakkautta- miksi olen huono kaikessa ja muut niin hyviä.
Lasten kanssa Matti oli aiemmin kokenut mielihyvää, hän luki satuja, leikki ja osallistu heidän elämään, nyt hän oli jäämässä syrjään heidänkin arjestaan. Matti oli synkkä, ei laskenut leikkiä, ei olla heidän kanssaan, oli vieressä mutta kuitenkin kaukana. Sisaruksiin ja vanhempiin yhteys väheni, he soittivat ja kävivätkin joskus, Matti ei enää käynyt, no Matti on taas synkässsä vaiheessa, piristy hyvä mies sulla on kaikki hyvin !

Matti alkoi pelätä niin paljon töihin menoa että alkoi olla sairauslomilla, flunssaa, selkä, niskat mitä milloinkin, muutaman päivän sairauslomia mutta pääsi töistä ja niistä ahdistuskohtauksista mitkä olivat työssä ollessa jo lähes jatkuvana.
Vaimo kävi töissä, vei ja haki lapset, teki ruuan, siivosi ja hoiti kaiken. Tuli väsynyt ja katkera vaimo ja äiti, sinä et tee mitään, en jaksa kun olet tuommonen !

Kun menin kotikäynnille oli Matti ollut kotona kaksi vuotta poistumatta sieltä kertaankaan. Vaimolla oli oma kodin ulkopuolinen elämä ja Oli Matin kanssa naimisissa koska ei halunnut eroa lasten vuoksi. Parempi huono isä kuin ei isää ollenkaan.
Matilla ei ollut tuloja ollenkaan, elettiin vaimon palkalla, toimeen tultiin joten kuten kun asunto oli oma ja vuokra pieni, kodin ulkopuolisia menoja kuten matkoja tai harrastuksia ei ollut.
Tähän oli luisutti pikkuhiljaa vuosien kuluessa, se oli jo niin arkipäivää että vaimokaan ei enää odottanut ihmeitä suhteelta. Hän oli niin kiinni omassa elämässään ja arjen pyörityksessä että ei enää jaksanut välittää, hän oli puhunut Matille tuhat kertaa mutta mikään ei muuttunut.. Muut läheiset eivät tienneet Matin tilanteen vakavuudesta, eivät siitä ettei hän käynyt edes työssä, ei siitä että hän oli oman kotinsa vanki kahden vuoden ajan. Kysyttäessä miten menee, ihan ok.

Tuona iltana vaimo sanoi Matille haluavansa jatkaa elämää hänen kanssaan ja halusi että Matti saisi elämänsä takaisin. Vaimolla oli ollut toinen suhde joka oli nyt kariutunut. Hän itki ja pyysi anteeksi kun ei ollut jaksanut ja halunnut auttaa Mattia vaikka sisimmässään tiesi että Matti oli sairas. Oli helpompi sulkea silmät ja ajatella että hänellä ja lapsilla oli kaikki hyvin.
Vaimo oli ehdottanut useaan otteeseen lääkäriin lähtemistä mutta siinä vaiheessa se oli myöhästä koska Matti ei pystynyt enää poistumaan kotoaan. Mitä jos pyydetään lääkäri kotiin?
Matti suostui kun oli päivän asiaa miettinyt, olisi halunnut mutta se pelotti. Viimein iltamyöhällä Matti sanoi; soita lääkäri.

Siitä alkoi meidän yhteinen taival, se on ollut yksi haastavimmista lääkäri-potilassuhteistani. Matti ei suostunut lähtemään sairaalaan, ei psykiatrille, ei terapiaan, ei minnekään kodin ulkopuolelle. Lääkityksen hän oli kuitenkin halukas aloittamaan. Meni kaksi pitkää vuotta, kävin heillä usein, etenimme pienin askelin. Kun Matti seisoi ensimmäistä kertaa rappukäytävässä hän soiiti minulle, arvaa missä minä nyt seison ? Kun sain kuulla sen niin onneksi olin kotona sillä huusin riemusta, en muista mitä mutta niin kovaa kuin kurkusta lähti.
Kahden vuoden kuluttua ensi tapaamisestamme, monen vaiheen kautta, olimme tilanteessa jossa Matti aloitti psykoterapian, sai entisen työnsä takaisin vaikka tosin siinä vaiheessa teki sitä kotoa käsin etänä, luki lapsileeen satuja, tapasi taas sisaruksiaan ja hoiti jo osittain kodin töitä. Viimeisin puhelu häneltä alkoi näin; kuules tohtori arvaa missä minä nyt oon?
Ajan autoa, vaimo istuu vieressä ja lapset kyydissä takapenkillä. Kiitos vielä kerran.

Silloin en huutanut, itkin hiljaa koska sydän pakahtui onnesta.

( kiitos ”Matti” etttä sain kertoa tarinasi ja kiitos että sain kulkea tuon kaksi vuotta sinun ja perheesi rinnalla, opin teiltä niin paljon…)

Yleinen

ONKO KUOLLUT VANHUS PARAS ?!

25.4.2016
23

Olen miettinyt tätä keissiä kuusi vuotta, aina se palaa aika ajoin mieleeni, nyt päätin kirjoittaa siitä. -2010 huhtikuussa perjantaina klo 17 soitti eräs leskirouva, 88-vuotias, yksin asuva eräässä kaupungissa Suomessa. Pyysi minua kotikäynnille koska epäili että hänellä olisi virtsatietulehdus. Hoitajan kanssa lähdimme sinne katsomaan mikä on tilanne. Hän asui yksin kerrostaloasunnossa. Oli ollut lonkkaleikkauksessa hiljattain ja kotiutettu nopeasti leikkauksen jälkeen. Kävely sujui hitaasti kahden kyynärsauvan avulla. Joutui käymään vessassa päivin ja öin lähes tunnin välein. Omaisia ei ollut, kotihoitoa ei oltu järjestetty kotiuttamisen yhteydessä. Juteltiin ja tutkin hänen sen mitä nyt kotioloissa pystyy. Virtsanäyte oli puhdas, pika hemoglobiini 99 eli matala, varmastikin leikkauksesta johtuen. Mietin mikä kumma häntä nyt oikein pissattaa, näin yöpöydällä ison vesikannun. Ihmettelin että mahtaako hän juoda paljon vettä ja miksi ? No suuta kuivaa niin kovasti että tuleehan sitä juotua, kertoi potilas. Katsottiin vielä sokeri, se oli normaali. Hän oli näyttänyt minulle lääkelistaa, pyysin vielä että saisin nähdä lääkepurkitkin. No vastaus löytyi heti. Hänellä oli 100 kappaleen purkki Tramal särkylääkettä joka ei edes ole pienimmälläkään annoksella sopiva ikä-ihmiselle joka asuu yksin, on juuri leikattu eikä mitään kotihoitoa ole tilannetta seuraamassa. Purkin kyljessä luki 1 kapseli kolmesti päivässä kipuun. Kysyin oliko hän ottanut tätä lääkettä, kyllä, sanoi hän, sen kolme päivässä mitä lääkäri oli määrännyt.
No se lääkehän on erittäin vahva keskushermostoon vaikuttava kipulääke ja tässä tapuksessa ehdottomasti liian vahva ja väärä valinta. Se lääke kuivatti suuta, siksi rouva joi paljon ja siksi hän joutui käymään usein vessassa.
Kun vielä kysyin saanko katsoa jääkaappiin niin sitä ihmetteli mutta antoi luvan. Minä puoelstani järkytyin koska jääkappi oli täysin tyhjä. Parvekkeella oli 5 täyttä roskapussia.
Lopetin Tramal lääkityksen, vaihdoin sen pelkkään Panadoliin, vietiin roskat ja käytiin kaupassa. Kun lähdimme hänen luotaan, hän istui sängyllä ja itki. Kysyimme miksi hän itkee, hän sanoi että on aina tiennyt että enkeleitä on ja nyt hän oli tavannut kaksi. Sitten itkimme kaikki kolme, miten nöyrä ja vähään tyytyväinen rouva, mehän teimme vain sen vähäisimmän ja omaa työtämme.

Soitimme rouvalle heti maanantaina kunnallisen kotiavun.Siinä meni kuitenkin lähes viikko ennenkuin se saatiin järjestettyä, sen ajan ja viikonlopun yli hoidimme kotiavun itse. Ketään omaisia ei ollut jotka olisivat voineet tulla auttamaan.

Kun puhuin tapauksesta sen kaupungin johtavan lääkärin kanssa, hän ei uskonut, hän tuumasi että ei se tilanne ole heillä huono, päinvastoin nahuksista pidetään hyvää huolta ja ihmetteli oliko koko tarina tottakaan, me hoidamme vanhukset hyvin ! Kun kysyin kunka monta kotikäyntiä hän lääkärin uransa aikana oli tehnyt, oli kuitenkin silloin jo kuusissakymmenissä oleva lääkäri ja koskapa niin hyvin tiesi vanhusten asiat. Lopulta vastaus oli; en yhtään, niinpä, minä olen tehnyt niitä yli 20 vuotta ja tuhansiin koteihin. Turha sanoa minulle kuinka te hoidatte vanhukset, te LUULETTE, minä TIEDÄN ! Onko teille kuollut vanhus paras vanhus ? Löi puhelimen korvaani.
Se siitä.
Vastaavia tapauksia olen nähnyt satoja. Joka kerta kun suljen oven ja lähden sellaiselta kotikäynniltä, olen niin onnellinen että olen terve ja voin tehdä näitä kotikäyntejä, samalla sydän itkee kun nään sen kurjuuden miten meidän ikä-ihmiset elävät. Koko ikänsä tehneet töitä, maksaneet veronsa, ja tuossa kiitos, yksin kotona ja avut julkiselta puolelta minimaaliset !
Eräs 90-vuotias leskirouva halusi vanhainkotiin koska pelkäsi niin paljon olla yksin kotona, sillä syyllä ei paikkaa herunut, ehti kuolla yksin kotiin pari vuotta myöhemmin….

On hyviäkin asioita, ja joissakin paikoissa vanhusten asiat järjestetty suht hyvin mutta nyt 25 vuoden kokemuksella voin sanoa että niitä vanhuksia jotka ovat kotona vaikka kuuluisivat vanhainkotiin tai vuodeosastolle, niitä on paljon ja jokainen tapaus on liikaa. Vanhalla ihmisellä on elämänsä viime askeleilla oikeus ihmisarvoiseen elämään !

Tästä saa tykätä tai suuttua, saa kommentoida ja kertoa omia kokemuksia, kiitos ja anteeksi…

Yleinen

ORAVANPYÖRÄHELVETTI

21.4.2016
4

Kuvassa naurattaa mutta todellisessa elämässä on päiviä ja hetkiä joilloin on nauru kaukana. Pitää ehtiä, jaksaa ja haluta koko ajan ja enempi ja enempi. Töissä, jos nyt sattuu olemaan työpaikka, pitää jaksaa ja jaksaa, olla ystävällinen, hyväntuulinen, tehokas, auttavainen, tyytyä vähään ja antaa paljon. Ihminen imetään kuiviin, jos istahdat ylimääräisen hetken on jo mietittävä että nouse nyt joku näkee ja pitää laiskotteluna, pitää ainakin esittää olevansa tehokas ja koko ajan tekemässä tai näyttää tekevältä. Epäkohdista ei pidä puhua, olet muuten hankala, sopeutumaton ja riitaa haastava tyyppi – etsi toinen työ jos tämä ei kiinnosta. Kiukutella ei sa jos on väsynyt tai kyllästynyt, työkaverit ei tykkää, mikä sitä nyt vaivaa, liekö ero tulossa kun on noin pahalla päällä. Jos satut polttamaan päreesi, siitä puhutaan pitkään ja hartaasti kuinka et osa käyttäytyä, olet häirikkö ja teeppä se pari kertaa niin jo esimieskin puuttuu huonoon käytökseen. Jos tympii ja tuntuu että kaikki menee päin peetä niin hymyile silti ja kiitos kiitos kaikki hyvin vaikka sisällä kiehuu ja palaa.
Sitten lopen uupuneena, kaikkensa antaneena kauppaan ja kiireellä ostokset kärryyn, aika on rahaa ja ruoka pitäsi olla jo valmiina ja oletkin vasta kaupassa. Kuljet lähes puolijuoksua vaikka oikeasti ei ole kiire, on vain vauhti jäänyt päälle niin antaa mennä.

Kotona odottaa toinen työmaa, tiskit, ruuat, tiskit, pyykit ja joka paikka huutaa työtä. Valmisruokaa nopeasti, no huono omatunto, tämmönen äiti pitäs kokata terveellistä kunnon sapuskaa ja välillä leipoakin. Jos on vielä lasten harrastusjuttuja niinkuin lähes kaikilla on niin siinä vasta huono äiti tai isä joka ei suoraan ruokapöydästä lähde lapsia kuskaamaan harrastuksiin, pari kolme eri harrastusta on oltava kun on muillakin…
Illalla takaisin kotiin, iltapala ja nukkumaan, taas huono vanhempi, en ehtinyt kysyä kuinka koulupäivä meni, mitä sulle muuten kuuluu onko ollut kiva päivä, en edes muistanut kysyä. Yhteinen aika lasten kanssa tunti päivässä ja sekin joko ruokapöydässä tai autossa harrastustaksikuskina. Ilta kun pimenee entisestään niin oma aika, mitä se on ? Oma harrastus, omat ystävät, no ei just nyt jaksa, aamulla kello soi aikaisin..
Pahimmillaan yö menee huonosti nukkuessa, kiire ja stressi on jäänyt päälle, seuraavan päivän työt mietityttää, tämän päivän tekemättömät työt vaivaa mieltä…

Tässä hullun myllyssä vuodet kuluvat toinen toistaan tahti vain kiihtyen. Kun lapset kasvavat, niin kasvavat huoletkin. Heidän teinivuosien ja aikuisiän surut kannat sydämessäsi itkien kun auttaa et voi etkä osaa. Ei ole koskaan ehditty opettelemaan yhdessä olemista ja juttelemista…

Sitten lukee jostain somesta ” rusinariidasta ” voi pyhä jysäys, oikein psykiatri kertoo kuin lapselle tulee trauma kun rangaistaan rusinajutulla eikä hän lapsi parka ymmärrä jälkeenpäin mistä oli kysymys. Haloo hyvät ihmiset, trauman se lapsi saa jos ei ole rakastavaa vanhempaa, ei lohduttavaa syliä, ei ruokaa tai kunnon kotia, on vanhemmat jotka juo tai käyttää päiheitä, juoksee vain uran ja rahan perässä, ei ole ketään. Siitä ne traumat tulee eikä rusinoista !

Mikä ihmeen holhous-höösäysyhteiskunta tästä on tullut. Joka pikkujutusta tulee iso somehölötys ja todelliset ongelmat lakasistaan maton alle.Kaikenlainen hulluus on muotia, on monensekaista littoa missä on vain isiä tai vain äitejä, lista on loputon. Puolet liitoista hajoaa, uusioliitot vielä useammin, ei enää ole pelkkiä vkl reppulapsia vaan monen liiton lapset, minun kullanmurut ja sinun riiviöt. Kaikki on sekamelsaa mutta ulospäin vain hymyillään. Osa huomaa toivottomuuden ja tulee lääkäriin, usein sanotaan vain: en jaksa enää…

Sitten tämän kaiken lisäksi pitäsi huolehtia ulkonäöstä, käydä kuntosalilla, vetää botoksia ja irtoripsiä, kauniit ja rohkeat, oman elämänsä vankeja eristyssellissä.

Hyppää pois tästä pyörästä. Mieti mikä on tärkeää, mieti sitä joka päivä, nouse viisi minuuttia aikaisemmin, ollaksesi hetken yksin ja mieti että jos tämä olisi elämäsi viimeinen päivä, mitä silloin mielessäsi liikkuisi, mitä tekisit toisin. Ota rennompi asennne. Ei tarvitse olla tehokkain töissä koko ajan, voit olla hiljaa tai murjottaa jos sinusta tuntuu niin, sano mitä ajattelet, muut eivät ole ajatusten lukijoita. Minua tympii nyt hitosti, anna minun olla tänään äkäinen jos olen tai pysy kaukana äläkä tule arvostelemaan koska et tiedä miten väsynyt olen ja mitä olen kokenut.
Suunnittele viikkosi, kaupassa vain pari kertaa, silloin kun on aikaa enempi, vaikkapa lauantaina, osta ruokaa muutamaksi päiväksi ettei tarvitse joka päivä käyttää aikaa kauppatiskien välissä juoksemiseen. Mene kauppaan kiireettä, katsele rauhasssa mitä tarvitset, unohda kello ja päätä nyt on aikaa, ei ole kiire.
Kotona töiden jälkeen ole vaikka vartti tai puoli tuntia tekemättä mitään, istu sohvalla jalat pöydällä ja nauti siitä lyhyestä hetkestä. Kysy jokaiselta perheenjäseneltä kuinka heidän päivä on mennyt, kysy mikä oli kivaa ja mikä oli kurjaa.
Laittakaa yhdessä ruokaa, jokaiselle pikkuhomma niin pääset itse vähemmällä ja on taas aikaa jutella, laita se ehdoksi että näin tapahtuu, älä ole kenenkään orja ja osta sillä hyvää omaatuntoa, se on vain itsepetosta. Miettikää perheessä kuinka monta iltaa viikossa on kohtuu käydä harrastuksissa, ei lapset siitä kuole jos ei pääse joka ilta jonnekin, on hyvä olla koti-iltojakin.

Kun illalla jälleen olette kaikki yhdessä, käykään läpi päivän ja illan tapahtumia vaikka vain viisi minuuttia mutta kertaus siitä mitä on tapahtunut ja onko jotain mitä voisi tehdä huomena toisin. Perhe ja sen jäsenet hitsautuu näin yhdeksi kestäväksi tiimiksi. Työkaverit, työ, koulu ja muut ovat arvoasteikossa tämän tiimin alapuolella. Opetelkaa yhdessä puhumaan kaikki tunteet laidasta laitaan, päivän ilot ja surut jakaen, siihen pitää olla aikaa. Muu on vähemmän tärkeää. Kun olet yksin hetken itsesi kanssa, sängyssä, autossa, töissä tauolla, missä vain, lataa positiivia ajatuksia, kuinka hyvin sinulla on, mieti sitä kaikkea mistä joskus haaveilit ja jos se on nyt toteutunut, iloitse siitä.
Kaikessa on kuitenkin kysymys asenteesta. Kiire on meidän itsemme tekemää, murhe ja huoli on asioita joiden tietoisesti annamme kasvaa sisällämme, päätös siitä että elämäni on hyvää vaikka kaikki ei aina menen niinkuin pitää, siitä tulee onni.Lyhyet tuokiot posittivisten ajatusten kanssa pitkin päivää, siitä se lähtee ! Hyppää siitä oravanpyörästä ja armahda itseäsi !

Sairaudet

AURINKO JA MELANOOMA

11.4.2016
MINNAN KUVA

Lumet ovat sulaneet vauhdilla ja kevät etenee hurjaa vauhtia, päivä pitenee ja aurinko alkaa kuumottaa poskipäitämme. Nyt on korkea aika kaivaa aurinkovoiteet esille – useimmiten paras hankkia uudet pakkaukset, jos viimekesäisäisten päiväykset ovat jo vanhentuneet.

Ikäväkseni olen diagnostisoinut alkuvuoden aikana jo kolme melanoomaa. Onneksi kaikki olivat varhaisvaiheessa todettuja, joten ennuste näissä kaikissa on hyvä. Viime vuotisen Suomen syöpärekisterin mukaan ihosyöpien määrä on lisääntynyt 1960-luvulta alkaen peräti 9-kertaiseksi! Elinikäinen melanoomariski on eurooppalaiselle noin 1/100.
Auringon ultraviolettisäteily on ihosyöpien – kuten melanoman- tärkein riskitekijä. Ultraviolettisäteily aiheuttaa ihon soluihin DNA- vaurioita ja ihon ennenaikaista rappeutumista (rypyt, pigmenttihäiriöt, veltostuminen ym) sekä heikentää ihon puolustuskykyä. UV-säteilyn karsinogeeninen vaikutus alkaa kertyä ihoon jo lapsuudessa ja jatkuu koko elämän ajan. UV-säteilyn aiheuttamia mutaatioita voidaan todeta laajalti myös auringonvalolle altistuneessa terveessä ihossa! Ihon palaminen nuoruusiällä viisi kertaa tai useammin suurentaa melanoomariskin yli kaksinkertaiseksi.

Meillä saattaa olla virheellisiä käsityksiä auringon UV-säteilystä. Tässä muutamia:

1. Suojaako rusketus ihoa ? Tosiasiassa ruskettuminen on ihon puolustautumiskeino UV-sätelyn haitallisia vaikutuksia vastaan. Rusketus pyrkii antamaan suojaa, jottei ihosolu saisi lisävaurioita. Solun DNA-vaurioita syntyy jo UV-anoksilla, jotka eivät vielä aiheuta auringonpolttamaa.

2. Antaako ruskettunut iho yhtä hyvän suojan kuin suurikertoiminen aurinkovoide? Valitettavasti tumma rusketus vaalealla iholla vastaa vain aurinkosuojakerrointa 4

3. Pilvinen ilma suoja palamiselta? Jopa 80% auringon UV-säteilystä pystyy tunkeutumaan kevyen pilvipeitteen läpi.

4. Suojaako vesi uimaria/sukeltajaa palamiselta? Vesi ei vaimenna UV-säteilyä vielä uintisyvyydessä, vaan säteily tunkeutuu pinnan alle jopa puoleen metriin saakka.

5. Voiko aurinkosuojavoiteiden ansiosta ottaa aurinkoa paljon kauemmin? Aurinkovoiteiden käyttöä ei ole tarkoitettu lisämään auringossa vietettyä aikaa, vaan lisäämään ihon suojaa aurinkoaltistuksen aikana.

6. Jos iholla ei tunnu kuumuutta, ei pala? Näin ei ole, sillä auringon UV-säteily ei tunnu iholla, toisin kuin lämpöä aiheuttava infrapunasäteily.
Mistä tunnistaa melanooman?
Melanoomaa on epäiltävä, jos ihon luomi alkaa kasvaa, muuttaa väriään, sen ympärille tulee satelliitteja tai se vuotaa verta tai visvoo, on rajoiltaan epätarkka/epäsäännöllinen, kutiaa tai muutoin ärsyyntyy. Tosin yli puolet melanoomista kehittyy aivan puhtaalle iholle ja vain pienempi osa saa alkunsa pigmenttiluomista!
Melanoomalle altistavia tekijöitä ovat runsasluomisuus, helposti palava ihotyyppi, pisamataipumus, punertavat/vaaleat hiukset, ihon palaminen lapsuus/nuoruusiällä, ihon toistuva palaminen, lähisuvussa melanoomaa.

Perimällemme emme mahda mitään, joten on muita keinoja ennaltaehkäistä melanooman syntymistä:
1. Vältä voimakasta, suoraa altistumista auringolle: ihon punoitus on jo merkki palamisvauriosta! Etenkin klo 11-15 välillä tulisi olla poissa auringonpaisteesta.
2. Aurinkovoiteita tulisi käyttää riittävästi, lisättävä päivän mittaan sekä suosia suojakertoimia 30-50 spf. Aurinkovoiteen vaikutus alkaa vasta noin puolen tunnin kuluttua iholle levittäminen jälkeen.
3. Suosi aurinkosuojia: varjot, katokset ym
4. Vaatteet suojaavat hyvin auringonvalolta: tumma kangas suojaa paremmin kuin vaalea ja silkki/puuvilla paremmin kuin tekokuidut. Lierihattua/lippistä eikä aurinkolaseja kannata unohtaa.
5. Tietyt lääkkeet voivat herkistää valolle (sulfat, doksimysiini, tetrasykliini, jotkin diureetit ja jotkin psyykenlääkkeet ym.)
Nauttikaamme auringosta maltilla ja hyvin suojautuen!

Minna Kostiainen, ihotautilääkäri

Yleinen

LÄÄKÄRIN PANIIKKIHÄIRIÖ

6.4.2016
610

Kevät ja laulavat linnut, ei kaikille, maaliskuusta lähtien valon määrän lisääntyessä, vaikeutuvat masennus ja ahdistusoireet, samoin paniikkioireet ja pelkotilat. Se näkyy lääkärin vastaanotolla, moni on ollut ilman lääkitystä ja tulee nyt uusimaan viime keväisiä reseptejä.

Tänään kirjoitan PANIIKKIHÄIRIÖSTÄ.

– taas on alkanut tulla paniikkioireita, luulin jo ettei niitä enää tule mutta ne ovat alkaneet taas. En kestä niitä nyt on tullut kaksi kohtausta ja odotan jo kolmatta. Etenkin jos minun täytyy mennä jonnekin, vaikka vain kauppaan, alan jännitämään, mitä jos se iskee kassajonossa ? Sitten jätän ostokset siihen, ryntään ulos, tunne että kuolen just, sydän hakkaa tuhatta, kädet vapisee, hiki valuu ja on tunne että tukehdus. lähden juoksemaan ja toivon että sillä saan kohtauksen ohi, yleensä on auttanut, ainakin joskus. Juokseminekin on vaikeaa koska huimaa, jalat on kuin lyijypuntit, enkä saa henkeä. Miksi just minä olen hullu ?
– katsoppa minua silmiin; näytänkö hullulta, onko minulla hullun kiilto silmissä ?
– no et, näytät ihan normi tyypiltä, et ainakaan hullulta.
– no kiitos, minä olen sitten ainakin ollut hullu jos sinäkin olet.

Potilas katsoo ihmeissään ja ehkä miettii jos minä sittenkin olen hullu. Selitän hänelle että minulla oli varmaan nuoruudessa paniikkikohtauksia. Niille ei silloin ollut nimeä, eikä niistä puhuttu missään. Minä olin varma että minulla on päässä vika joten en puhunut siitä kenellekään…nyt myöhemmin kun paniikkihäiriöt on saanut nimen, uskon että minullakin oli nuorena paniikkikohtauksia.

OIREET
Paniikkihäiriölle ovat ominaisia tiheästi toistuvat paniikkikohtaukset, jatkuva huoli niiden uusiutumisesta ja jopa kohtauksen pelon aiheuttama käytöksen muutos. Kohtaukselle on ominaista toisin kuin sosiaalisten tilanteiden pelolle että ne tulevat äkillisesti ja odottamatta. Niitä voi tulla koska vain jopa kotona yksin ollessa ja niihin voi herätä kesken yöunta.Oirehuippu tulee yleensä kymmenen minuutin kuluessa ja kestää alle puoli tuntia, joskus harvoin pidempään, jopa tunteja. Oireita ovat sydämentykytys, rintakivut, hikoilu, vapina, hengenahdistus, tukehtumisen tunne, pahoinvointi, vatsavaivat, huimaus, puutuminen, kihelmöinti, vilunväreet tai kuumat aallot. Kuolemanpelko, kontrollin menettämisen pelko, pelko että sekoaa, epätodellinen olo. Oireet voivat olla lieviä tai erittäin voimakkaita ja johtaa siihen että oirehtiva henkilö eristäytyy täysin muusta maailmasta eikä lähde kodin ulkopuolelle.

Paniikkikohtausten tiheys vaihtelee, niitä voi ilmetä viikottain tai harvemmin, joskus useita kertoja päivässä. Joillakin oireet ovat niin lieviä ettei niistä hakeuduta lääkäriin, eikä niitä koeta erityisen hankalaksi, niiden kanssa tullaan toimeen. Toisilla taas oireet hallitsevat jokapäiväistä elämää ja ne ovat mukana aina yötä päivää ja pahimillaan tosiaan voivat johtaa eristäytymiseen muista ihmisistä ja yhteiskunnasta.

Noin 1 – 2 prosenttia aikuisista kärsii paniikkikohtauksista jossain elämänsä vaiheessa.Yli puolella alttius kohtauksiin säilyy vuosia tai vuosikymmeniä. Kohtausten pelko, niihin liittyvä häpeä lisäävät alttiutta masennukseen, pelkotiloihin, alkoholin ongelmakäyttöön, työkyvyttömyyteen ja itsetuhoisuuteen. Osa ihmisistä joilla oireet ovat lieviä, pystyy elämään normaalia elämää eikä koe kohtauksia ongelmaksi.

SYYT
Paniikkikohtausten syy ja tausta on monisyinen ja osin tuntematon, kuin niin monen sairauden kohdalla. Perinnöllinen alttius ja stressi lisäävät riskiä saada paniikkikohtauksia. Muutokset elämässä tai tuttavien kuolema voivat laukaista paniikkikohtauksen. Lapsuuden ja muut aikaisemman elämän äkilliset traumaattiset kokemukset lisäävät paniikkikohtausten riskiä. Paniikkihäiriö voi alkaa useimmiten nuorella aikuisiällä, mutta voi alkaa jo murrosiässä, toisilla taas keski-iässä ja jopa vanhemmallakin iällä. Lapsuuden paniikkihäiriöistä minulla ei ole tietoa.
Paniikkikohtauksia ilmenee oireina myös joissakin somaattisissa sairauksissa kuten kilpirauhasen liikatoiminnassa.

ITSEHOITO
Hoidossa on olennaista estää paniikkikohtausten aiheuttama kohtusten pelko, sillä se aiheuttaa noidankehän, alkaa jo aamusta ennakoimaan, tuleekohan niitä kohtauksia tänään.Jokainen päivä ilman kohtausta vie viisi askelta eteenpäin kun taas kohtaus vie kymmenen taaksepäin.Kertominen läheisille on monesti hyväksi, silloin he ymmärtävät mistä on kysymys ja voivat rauhoitella kohtauksen sattuessa. Jos ei ole tietoa, ei voi auttaa, paniikissa voi olla pakko rynnätä ulos kun pelkää että muu perhe saa tietää, tämä lisää entisestään kohtausten pelkoa ja se puolestaan lisää kohtausten määrää.
Kahvi ja kofeiinipitoiset juomat, alkoholi ja huumeet lisäävät altiutta saada paniikkikohtauksia.
Jooga, meditaatio ja erilaliset rentoutusharjoitukest sekä liikunta voivat vähentää paniikkikohtauksia.
Monilla paikkakunnilla on järjestetty erillaisia oma apu- ja rentoutusryhmiä. On myös itsehoitokirjoja ja itsehoitoon sopivia nettiterapioita www.mielenterveystalo.fi. On myös vertaisryhmiä ja keskustelupalstoja.

HOITO
Jos paniikkikohtaukset häiritsevät elämää ja arjesta on vaikea selviytyä, silloin viimeistään on syytä lähteä lääkäriin. Jo asioista puhuminen lääkärin kanssa voi helpottaa oireita eikä aina tarvita lääkkeitä tai psykoterapioita. Monille riittää kun saa asiantuntijalta tietoa ja voi keskustella oireistaan. Tieto siitä että kyse ei ole mistään fyysisesti vakavasta sairaudesta, helpottaa oloa. Joskus tarvitaan lääkehoitoa ja psykoterapiaa. Lääkkeiden avulla pyritään estämään kohtausten toistumista. Lääkkeinä käytetään serotoniinin aineenvaihduntaan vaikuttavia masennuslääkkeitä ja alkuvaiheessa kohtauksia helpottamaan voidaan käyttää rauhoittavia lääkkeitä ja ns beetasalpaajia sydämen tykytystä vähentämään.Psykoterapiassa ensisijaisena vaihtoehtoina ovat kognitiivinen psykoterapia tai pelkoihin asteittain totuttava käyttäytymisterapia.

– olen kokenut saman, katso minua silmiin, näytänkö hullulta, en, etkä näytä sinäkään !

Yleinen

Tee tilaa elämääsi!

30.3.2016
peruna

Olen viime päivinä miettinyt, mistä johtuu tarve saada koko ajan jotain uutta. Uusi matto, uudet kengät, uusi takki, uusi sitä ja uusi tätä. Yhdistävä tekijä näille kaikille tarpeille on, että kun saa haluamansa, olet hetken tyytyväinen ja sitten jo mielesi halajaa jotain muuta. Miksi?? Mistä se tarve syntyy ja miksi se on kuin makeannälkä, joka vain kasvaa kasvamistaan päästyäsi ostamisen makuun?

Itse pähkäilen tämän niin, että kun materian huuma vie mennessään, ihminen menettää tasapainon ja näin yhteyden omaan sisimpään. Egosi ottaa sinusta vallan huutaen korvaasi erilaisia täyttämistä odottavia uusia tarpeita ja samalla oma sisäinen äänesi vaikenee ja sinusta tulee sanalla sanoen levoton. Eikä uusi hankintakaan lämmitä mieltä enää seuraavana päivänä yhtä paljon, vaan enemmänkin sinulla on päänvaivana henkinen krapula. Kun huomaat joutuvasi tuohon pyörteeseen, on hyvä ottaa askel taaksepäin ja miettiä hieman omaa elämäänsä.

Mieti, mitkä asiat sinun elämässäsi ovat oikeasti tärkeitä ja rakkaita asioita. Läheiset, terveys, koti, työ…voit jatkaa listaa niin pitkälle kuin haluat ja mennä niin yksityiskohtaiselle tasolle kuin haluat ja katsot tarpeelliseksi. Kun pääset listasi loppuun, sulje silmäsi ja mieti kuinka kiitollinen olet näistä ihanista asioista. Yksi hyvä tapa aloittaa päivä on aamulla herättyäsi sanoa ensitöiksesi: Kiitos!

Hyvä, nyt tiedät, mikä elämässäsi on oikeasti tärkeää ja rakasta. Karsi nyt elämästäsi pois sellaisia asioita, joita et tarvitse, joista et oikeastaan edes pidä ja mitä ilman tulet mainiosti toimeen. Voit keskittyä johonkin tiettyyn osa-alueeseen elämässäsi, vaikkapa ihan vaatekaappisi sisältöön ja käydä siihen kuuluvia kappaleita läpi. Luovu niistä, joita et ole käyttänyt ainakaan pariin vuoteen, eikä sinulla ole niihin mitään tunnesidettä! Näin teet itsellesi myös henkisesti enemmän tilaa ja huomaat, että sinun on paljon helpompi hengittää, kun tarpeettomat energiasyöpöt eivät pääse enää nakertamaan sinua. Käy samalla periaatteella kotisi ja koko elämäsi sisältö läpi, tavara tavaralta, huone huoneelta jne. Ja kun olet päässyt projektissasi siihen pisteeseen, että ympärille katsoessasi tunnet pelkää mielihyvää, ole kiitollinen siitä, mitä sinulla on ja nauti sinulle tärkeistä ihmisistä, asioista ja hyvästä energiasta!

Iloa päivääsi!

Yleinen

RAKKAUS, onko se häviämässä ?

20.3.2016
080

Moni pitää nykyaikaa kovana ja kylmänä, asiat ovat menneet huonompaan suuntaan, mikään ei ole niinkuin ennen. Ihmissuhteet ovat useammin tilapäisluonteisia. Ei ehditä solmia kiinteitä, lämpimiä ihmissuhteita kun vaihdetaan ammattia, asuntoa tai paikkakuntaa yhä nopeammin kuin ennen. Avioliitot lyhentyvät, avioerot lisääntyvät ja yhä useampi perhe on jotain muuta kuin vakioperhe missä on äiti, isä ja lapsia. Yhä enemmän on perheitä joista puuttuvat isä tai äiti tai lapset. On uusioperheitä joissa voi taas elää samassa taloudessa lapsia joilla on joko eri isä, eri äiti, sisko ja siskopuoli…

Ihmiset ovat eristäytyneet toisistaan, vaikka he elävät lähellä toisiaan, ollaan henkisesti kaukana, pihassa tervehditään ja toivotaan ettei toinen vain ala kyselemään mitään koska ei ole aikaa eikä halua kertoa omista asioista ja toisen asiat ei oikeastaan kiinnosta, oman elämän hallinnassa on haastetta tarpeeksi.Ei kannata kiintyä liikaa ystäviin tai työkavereihin, ettei vaan tule tilannetta jossa en olekaan heille niin tärkeä. Läheisyys voi myös tuoda uhkan hyväksikäyttämisestä, soittelevat kun tarvitsevat apua, noloa kieltäytyä mutta ei ole aikaa autella toisia kun joka minuutti on kortilla. Kun olet työssä tulee huono omatunto että et ole perheen kanssa, pitäsi laittaa ruokaa, leipoa, pyykätä, kuskata harrastuksiin ja kasvattaa lapsista mallikansalaisia.
Kun sitten olet lopen uupunut päivän töistä pitäsi vielä harrastaa itsekin jotakin ainakin liikuntaa. Mitä eikö sinulla ole mitää omia harrastuksia ? No ota sitä aikaa itsellesi ! Sitten kun otat, tulee huono omatunto että nyt pitäsi lukea iltasatua tai hoitaa lastenlasta.

On helpompi olla välittämättä, jos joku kaatuu jalkakäytävällä, siihen ei kannata sekaantua, siinä menee aikaa eikä kukaan kiittele, parempi kääntyä eri suuntaa ja toivoa että kyllä sen mummon joku muu nostaa pystyyn.
Aina kun katsoo uutisia on niissä ihmistenvälistä vihaa, raakoja tekoja, kidutusta, tappamista, ihminen ihmistä ja kansakunta kansakuntaa vastaan. Luulisi että rakkaus on kuolemaisillaan maailmasta. Eniten pidetään yhteyttä ja otetaan kantaa toisten elämään sosiaalisen median kautta. Sitä kautta on myös helpompi kertoa omista asioista, kun tulee paljon tykkäyksiä niin kyllä hymyilyttää, jaetaan ilo ja menestys ihmisten kanssa joita ei olla edes koskaan tavattu. Omien läheisten kanssa sitten puhutaan puuta heinää, joo kyllä meidän nuorin pääsi ripiltä, niin se aika menee..

Ei, ei rakkaus ole katoamassa, eikä edes vähentymässä. Kehitysapu on laajamittaista,katastrofien sattuessa koko maailma rientää auttamaan. Erillaisia avustusjärjestöjä on enemmän kuin koskaan. Jos yksi pieni ihminen tässä yhteiskunnassa ajaa kolarin, on tien reunassa kymmenittäin kynttilöitä, nalleja ja lohduskortteja.
Yhteiskunnan apu sosiaali- ja terveydenhuoltopuolella on säästöistä huolimatta, ainakin Suomessa aivan huippuluokkaa. Työsuojelua parannetaan jatkuvasti, ammattiliitot ajavat työtätekevien asioita, vapaaehtoistyöllä autetaan vanhuksia, rahakeräyksillä vähävaraisia, rakennetaan hyväntekeväisyystuotoilla sairaaloita.
Kaikki tämä on rakkaudentyötä ja hyvin konkreettisella tavalla.

Me kaikki janoamme rakkautta syntymästämme saakka. Me nälkiinnymme mikäli rakkaus puuttuu elämästämme. Mutta ihminen saattaa pelastua, päästä vaikeasta elämäntilanteesta, parantua sairaudesta tai lakata pahanteosta rakkauden avulla, saatuaan sitä lopulta, oltuaan kauan ilman.

Rakkaus ei ole vähentymässä, sitä on paljon jäljellä. Koska me tarvitsemme rakkautta, meidän on omakohtaisesti voitava kehittyä kohdistamaan rakkautta enemmän toisiin ihmisiin, sillä rakkaus ei ole rajallinen vaan rajaton, se kasvaa sitä suuremmaksi mitä enemmän sitä antaa pois. Rakasta toista niikuin toivot itseäsi rakastettavan ja huomaat rakkauden ihmeellisen voiman … niinkuin järven aalto se palaa takaisin.