Yleinen

Kop kop, kuka siellä?

25.2.2016
kopkop

Näin jokin aika takaperin sitten unen. Seisoin korkean kerrostalon parvekkeella ja katselin taivaalle. Näin kuinka pilvistä muodostui ylväs hahmo, lähes ritarillinen, joka ryhdikkäässä asennossaan lipui minun ylitseni. Samalla kun hahmo meni ohitseni, huomasin kuinka taivaanrannasta nousi tumma pilvirintama, kuin tasaisena aaltona, muuttaen taivaan mustaksi.

Uni jäi mieleeni kirkkaana ja kerroinkin siitä heti seuraavana aamuna innoissani töissä työkaverilleni. Sitten unohdin sen. Unohdin jopa kirjoittaa sen unikirjaani, johon yritän kirjoittaa aina merkityksellisiltä tuntuvat unet.

Tänään muistin tuon unen.

Tänään ymmärsin, miksi näin tuon unen.

Elämäni ensimmäistä kertaa minusta on tulossa työtön.  YT-neuvottelut, joista kaikki olemme säännöllisesti lukeneet lehtien palstoilta ja uutisista kuulleet, olivatkin yllättäen nyt osa minun tämän hetkistä todellisuuttani. Olin muuttunut yrityksen silmissä tuotannollisesti ja taloudellisesti tarpeettomaksi.

Vein lapseni aamulla päiväkotiin. Suukot ja halit vaihdettuamme hyppäsin autoon ja mietin, minne nyt kiirehdin. Sillä niinhän meidät on rakennettu, toimimme suuren osan päivästämme lähes automaattisella ohjauksella, tapoihimme urautuneina pikku oravanpyörissämme, kunnes tapahtuu jotain yllättävää, tavalla tai toisella.

Nähdäkseni minulla on kaksi vaihtoehtoa, miten jatkan tästä eteenpäin.

Voin jäädä kiinni tunteisiin, joita tunsin kun katsoin minut palkanneen esimiehen allekirjoittavan irtisanomistodistustani. Surua, epäuskoa, ehkä jopa katkeruutta. Tai voin käydä ne tunteet läpi, antaa niiden tulla ja tuntea ne joka ikisessä sopukassani ja sitten laskea niistä tyynesti irti.

En usko sattumaan. Sen sijaan uskon, että meille jokaiselle on annettu jokin tietty tehtävä tänne tullessamme. Joskus poikkeamme polultamme ja tunnemme sisimmässämme, jos emme ole niin sanotusti oikeilla jäljillä. Tunteistamme huolimatta emme syystä tai toisesta kuitenkaan aina seuraa sisäistä ääntämme, vaan pysymme ehdoin tahdoin kiinni siinä tutussa ja turvallisessa kolossamme.

Kunnes jonkin korkeamman voiman on puututtava peliin ja avattava silmiämme.

En ollut unelmatyössäni. Tiesin ja tunsin sen, silti en uskaltanut ottaa hyppyä tuntemattomaan, kunnes minun oli pakko. Nyt tunnen lähinnä suurta helpottuneisuutta. On kuin saisin puhtaan valkoisen canvas-taulun eteeni ja tilaisuuden maalata sen uudestaan lempiväreilläni.

Olen päättänyt olla tuo ryhdikäs ritarillinen hahmo ja olla avoin tulevaisuudelle. Olen myös päättänyt kuunnella omaa sisäistä ääntäni, joka kertoo, mikä ovi kannattaa seuraavaksi avata.

Elämä on upea seikkailu, josta voit tehdä juuri sellaisen kuin haluat. Sinä päätät, minkä oven avaat seuraavaksi.

Sinua saattaa myös kiinnostaa

Ei kommentteja

Vastaa